keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Tahto valtaan -psykologia, osa 2

Tahto valtaan on käsitteenä vaikeasti lähestyttävä, koska se niputtaa tai ainakin yrittää niputtaa Nietzschen maailmasta kaiken. Olen yrittänyt avata psykologista tahtoa valtaan aiemmissa teksteissäni kuvaamalla sitä jonkinlaiseksi konfabulaation, kohtalon rakastamisen, pespektivismin ja empowermentin fuusioksi, jonka taustalla on ”viettejä”, joita Nietzsche nihkeästi tarkentaa ja avaa. Viettien avaaminen on kuitenkin tärkeä osa tahto valtaan -psykologiaa. Tulkitsemalla ”viettejä” ja yksinkertaistamalla askeleen lisää tahto valtaan -ilmiötä pääsemme kenties kuitenkin askeleen lähemmäs ilmiön luonnetta, enkä usko, että menemme pahasti väärään suuntaan. Kun tahdon valtaan taustalla vaikuttavat ”vietit” puretaan meille tutummalle kielelle, mitä psykologista ilmiötä Nietzsche tahtoo tahdolla valtaan kuvata?

Jos olen pakotettu yksinkertaistamisen nimessä vastaamaan kysymykseen yhdellä ilmiöllä, joudun sanomaan, että kunnianhimoa vaikka toinen erittäin vahva ehdokas olisi myös uteliaisuus. Nietzschen maailmassa perimmäinen kaikkea orgaanista elämää ohjaava ja eteenpäin työntävä voima on kunnianhimo. Ilman sitä kaikki lakkaisi tulemasta, elämä lakastuisi entropiaan ja dekadenssiin. Mielestäni ei ole merkityksellistä, etteikö psykologista tahtoa valtaan voitaisi käsitellä ensisijaisesti kunnianhimon käsitteen avulla, vaikka Nietzsche palauttaakin koko ilmiön viime kädessä biologiaan. Nietzschellehän ihmisen biologinen konstituutio (temperamentti, tahto valtaan -mekanismit, kuten konfabulaatio) ratkaisee viime kädessä sen, missä määrin kunnianhimoa esiintyy. Oli niin tai näin, moderni maailma uhkaa monelta suunnalta kunnianhimoisia ihmisiä. Uhkat ovat seuraavia:

1) Totuutta ei ole. Nietzschelle ensimmäinen ja eräällä tapaa ahdistavin kunnianhimoa jäytävä voima löytyy ihmisen sisältä. Minkä tahansa pyrkimyksen ja tavoitteen taustalla oleva kunnianhimo voi lakastua, jos toimelle ei löydy Jumalasta lähtevää mieltä. Jos millään ei tunnu olevan mieltä ja kunnianhimo on sitä kautta kuopattuna, meininkiä uhkaa maksakirroosi. Jos ette usko Nietzschen sanaa asiasta, uskokaa Wumoa: http://wumo.com/2010/12/11/

2) Kristinusko. Yksinkertaistaen voitaisiin todeta, että kristinuskon opetuksissa kunnianhimo näyttäytyy vähemmän suosiollisessa valossa, sillä kunnianhimo ja sitä kautta syntyvä voimakas tahtominen aiheuttavat yleensä toisten tahtojen huomiomatta jättämistä ja omaan napaan tuijottamista. Kunnianhimoiselle ihmiselle muut ihmiset näyttäytyvät välineinä ja vastapelureina, jotka muodostavat lähinnä esteitä omaan päämäärään pääsemiselle. Nietzschelle kristinusko on ottanut tehtäväkseen muodostaa vastavoiman kunnianhimolle ja näin ollen se opettaa empatiaa, lähimmäisenrakkautta, tyytymistä omaan osaansa ja langettaa uteliaiden ja kunnianhimoisten omenan haukkaajien niskaan perisynnin, jota kukaan ei pääse pakoon.

Eksistenssikriisi ja kristillinen luopumisoppi muokkaavat myös Nietzschen mukaan biologiaa ja vaikuttavat sitä kautta plastisiin voimiin, joiden osaksi elämää eteenpäin työntävä voima kunnianhimo myös kuuluu. Nietzsche pohtiikin usein tietoisuuden ongelmaa, mutta näkee eksistenssikriisin ja tietoisuuden jonkinlaisena pakollisena pahana, jonka ihminen voi ylittää, kunhan ylittämiselle luodaan biologiset edellytykset. Koska kristinusko uhkaa näitä biologisia edellytyksiä ja siihen voidaan vaikuttaa, asialle on Nietzschen mukaan tehtävä jotain.

Kun kritiikki ja uhkat on ensin käsitelty, on kysyttävä, mitä vahvuuksia kunnianhimoisten ihmisten maailma tarjoaa kristilliseen maailmaan verrattuna? Tästä Nietzsche ei puhu paljoakaan, hän maalailee vaan traagista aristokraattien aikakautta ja siellä tallustavia yli-ihmisiä. Tämä ei kuitenkaan estä meitä rakentamasta Nietzschen visiota eteenpäin ja hahmottelemasta swot-tyyppistä mallia Nietzschen visiosta.

Kunnianhimoa voidaan tarkastella esimerkiksi kunnianhimoisten ihmisten kautta. Lähin kirjallisuudenlaji löytyy elämänkerroista, joita kirjoitetaan yleensä poikkeuksellisen kunnianhimoisista ihmisistä, kuten vaikkapa Leni Riefenstahlista, Barack Obamasta, Pekka Herlinistä tai Arnold Schwarzeneggeristä. Koska satuin lukemaan Arnoldin muistelmat viimeisimpänä, toimikoon Arnold esimerkkinä. Hyvänä perusteluna käyköön myös se, että hän on yksi tyypiltään puhtaimmista kunnianhimon ohjaamista ihmisistä tai näin ainakin haluan lukijaa uskotella.

Arnoldin keskeisiin ominaisuuksiin kuuluu, ettei hän anna eksistentiaalisten kysymysten paljon päätään pakottaa, ainakaan oman elämäkerran mukaan. Miehellä on aina tuhat rautaa tulessa ja pyrkimys saavuttaa aina uutta, kun edellinen kamppailu on päästy maaliin. Bodauksen huipusta sukeutui filmistara, josta sukeutui merkittävä poliitikko ja kaikkia saavutuksia on ohjannut kunnianhimoinen palo saavuttaa yhä enemmän. Arnoldia on lähinnä harmittanut, ettei hän ole voinut elää terminaattorin tavoin, joilloin nukkumiseen käytetyt 6–7 tuntia päivässä olisi voinut käyttää, vaikkapa uuden musiikki-instrumentin tai minkä tahansa asian opetteluun ja perehtymiseen. Arnold on tyyppiesimerkki Nietzschen kuvaamasta olennosta, joka tahtoo ylittää jatkuvasti itsensä ja purkaa energiaansa pyrkimällä kohti uusia päämääriä. Kaikkea tätä ohjaa kunnianhimo ja masennuksesta tai muista mielen sairauksista ei ole merkkiäkään. Lähimpänä masennusta mies kävi silloin, kun hänen rintalastansa revittiin kahdesti auki muutaman päivän sisään ja hänelle tehtiin avosydänleikkaus, jolloin ruoka ei meinannut aluksi oikein maistua. Nietzschen unelmamaailmassa kaikki olisivat Arnold junioreita: http://www.newsgroper.com/files/post_images/junior.jpg

Entäpä, jos maailma olisi täynnä pelkkiä Arnold junioreita. Ihmisiä ohjaisi äärimmäinen itsekuri, peräänantamattomuus ja taistelutahto. Jokainen vastoinkäyminen vain vahvistaisi eikä tuleen saisi jäädä makaamaan. Hyvästi laiskuudelle ja tervetuloa vastuu omista virheistä. Tässä maailmassa ei olisi hiiriä, jotka hukkuisivat kermakulhoon, vaan vastukset merkitsisivät yhä suurempaa ponnistelua ja kermasta muotoutuisi aina vaan lisää voita. Tätä voitaisiin kutsua oikeistolaiseksi utopiaksi, joka olisi varmasti myös Nietzschen unelma. Tämän utopian polttoaineena toimii kunnianhimo.

Oikeistolaisen utopian heikkoudet alkavat, kun kunnianhimon edellytykset otetaan käsittelyyn. Jotta kunnianhimo voi toimia polttoaineena, yksilöllä täytyy olla ainakin periaatteessa mahdollisuus voittaa. Jos hiireltä puuttuu kädet ja jalat, ei kermasta saa voita millään tavoin. Äärioikeisto voi aina vedota, että siinä tapauksessa hiiren pitää yrittää edes juoda kerma poskeen ja heittävät hiiren kulhoon vastalauseista välittämättä. Lopputuloksena on joko paljon kuolleita hiiriä tai ensimmäinen myönnytys vasemmalle ja kohti kristillistä maailmaa, jossa yhteiskunnan tehtävänä on luoda puitteita ja valmiuksia erilaisilla ominaisuuksilla varustetuille hiirille, jotta he voisivat edes periaatteessa voittaa. Mitä enemmän erilaisuutta ja erilaisia lähtökohtia halutaan ja kyetään ymmärtämään sitä enemmän askeleita vasemmalle otetaan.

Kunnianhimon säilyminen vaatii myös, ettei yksilö häviä elämässään kerta toisensa jälkeen. Myös Arnold on ehtinyt kokea elämässään pettymyksiä, hän on jäänyt kerran Mr. Universe kisassa toiseksi ja elokuva Last Action Hero ei menestynyt odotetulla tavalla elokuvateattereissa, kun Steven Spielbergin hirmuliskot valtasivat samaan aikaan valkokankaat. Nämä pettymykset kirvoittivat Arnoldista esiin ensimmäiset aikuisiän kyyneleet ja miehen itseluottamuksen mittarissa maksimissaan jo vuosikausia ollut neulanen värähti. Jos moiset pettymykset rapauttavat kunnianhimoa ruokkivaa itseluottamusta, miten on meidän muiden ihmisten laita, kun onnistumisten ja epäonnistumisten vaakakuppi kallistuu hieman toisella tavalla? Jos elämä on pelkkää tappioiden sarjaa, siinä taipuu vahvempikin kaveri siltaan. Masennus ja nihilismi uhkaavat, eikä kunnianhimosta ole lopulta kuuloakaan. Jälleen tarvitaan taas askeleita vasemmalle ja kristillistä lähimmäisenrakkautta, jossa epäonnistujiakin ymmärretään ja masentuneita autetaan tai muussa tapauksessa harvat hyväonniset porskuttaa, kun samaan aikaan masentuneet ja katkerat muhivat mielissään vallankaappausta tai anarkiaa.

Nietzschen ansioihin voidaan lukea, että hän tunnisti joitain keskeisiä haasteita ja heikkouksia kristillisen mentaliteetin ja kunnianhimon vastustamisen analyyseissään. Sen sijaan hän jäi hyvin sokeaksi omien oikeistolaisten ihanteidensa heikoista puolista. Rajoja siirretään ja muokataan oikeiston ja vasemmiston välillä tänäkin päivänä. Ihanteellista olisi, jos osapuolet yrittäisivät edes ymmärtää toisiaan ilman, että vaipuisivat nietzscheläiseen angstiin omassa retoriikassaan.