Nietzsche pähkinänkuoressa (revised)

1. Luonto ilman ihmistä ei sisällä arvoja. Ei ole arvokasta eikä arvotonta. Nihilismin uhka syntyy Jumalan kuolemasta.
2. Arvot tulevat maailmaan ihmisen myötä. Ihminen on arvioija (schätzen).
3. Arvo perustuu perspektiiviin. On vain perspektiivistä arviointia.
4. Perspektiivin luovat inhimilliset tarpeemme ja toiveemme, eli viettimme (Trieb).
5. Viettejä ohjaa tahto valtaan. Ne tulkitsevat maailmaa omasta perspektiivistä ja tahtovat alistaa muut vietit oman perspektiivin palvelukseen.
6. Vietit ovat evoluution tulos ja evoluution taustalla elämää ohjaava voima on tahto valtaan (ks. erit. Richardson: Nietzsche's new darwinism).
7. Viettejä voidaan tutkia genealogian avulla eli tutkimalla viettien evoluutiota (ks. MA).
8. Tutkimalla viettien syntyhistoriaa, voimme arvottaa arvot uudelleen oikeille paikoilleen.
9. On olemassa terveyttä edistäviä ylhäisiä viettejä, jotka kohottavat elämää yhä korkeampiin potentiaaleihinsa ja sairaitautta aiheuttavia alhaisia viettejä, jotka surkastuttavat ja köyhdyttävät elämää. Tämä arvottava elementti perustuu elämän ontologiseen ja metafyysiseen perustaan Wille zur Macht. Sieltä mistä alkaa voiman väheneminen, alkavat myös elämän kuihtuminen ja köyhyys.
10. Vallitseva kulttuuri on alhaisten kristillisten viettien pauloissa, joten arvojen uudelleen arvottaminen lähtee liikkeelle kristinuskon kukistamisesta.
11. Kristinuskon rikkomus on rikkomus elämää kohottavaa perspektiivistä arvottamista vastaan. Sen syntejä ovat altruismi (heikoksi tuleminen, persoonan disintegraatio), asketismi (minuudesta ja maallisista arvoista luopuminen), objektiivisuus (perspektiivisyyden ja sitä kautta elämän kieltäminen) ja elämän painopisteen siirtäminen tuonpuoleiseen elämään (viimeinen tuomio). Kristinusko edustaa luovuttamista, heikkotahtoisuutta ja masennuksen filosofiaa. Motto: käännetään toinenkin poski.
12. Kristillinen heikkotahtoisuus kukistetaan suuren politiikan avulla.
13. Suuren politiikan avulla syntyy uusi aristokraattinen järjestelmä, jonka luomia arvoja ovat kilpailullisuus, voimakkuus, vapaus, itsekkyys ja omapäisyys. Motto: se mikä ei tapa, vahvistaa.
14. Suuren politiikan avulla tapahtuu siis sosiaalista evoluutiota ja alhaiset kristilliset vietit painetaan ihmiskehossa oppositioon. Siellä alhaiset vietit alkavat hiljalleen kuihtumaan myös biologisesta evoluutiosta ja tulevaisuudessa voimme saavuttaa yli-ihmisen, jonka biologinen viettipohja on terve, eivätkä alhaiset vietit vaikuta enää yli-ihmisen elimistössä ollenkaan.

Tahto valtaan kritiikki

Kävin blogitekstissä Tahto valtaan ja etiikka läpi Nietzschen ontologisia ja arkipsykologisia perusteluja, joiden avulla hän tahtoi oikeuttaa tahto valtaan -politiikan uudenlaiseksi Suureksi Politiikaksi (grosse politik), jonka lopputuloksena olisi kaikkien arvojen uudelleen arvottaminen. Tässä blogissa esitän arkipsykologisesta näkökulmasta kritiikkiä Nietzschen perusteluja kohtaan.

Nietzschelle tahto valtaan -etiikan keskeinen elementti on itsensä voittaminen. Normatiivisena doktriinina tämä tarkoittaa sitä, että elämä on kamppailua, taistelua ja pyrkimystä kohti yhä hienompia ja loistavampia lopputuloksia. Olympialaisten kultamitalisti, uratykki tai vaikkapa virtuoosimainen rock-kitaristi voivat olla yli-ihmisyyteen yltäviä henkilöitä, jos he ovat pyrkineet kohti unelmiaan omasta tahdostaan ja samalla ovat uhranneet menestykselleen kaiken mahdollisen.

Tahto valtaan -etiikan normatiivisuus tarkoittaa siis pakostikkin jonkinasteista suorittavaa asennetta. Huipuksi ei tulla ellei pakkomielteen eteen ainakin jossain määrin tehdä puhtaasti suorittavaa työtä. Vastuksien voittaminen merkitsee viimeistä puristusta maalisuoralla, unettomia öitä työpöydän ääressä ja herpaamatonta harjoittelua kitaran parissa. Voittaminen merkitsee omistautumista ihanteelle, jonka täytyy korvata menetetyt mahdollisuudet ja unettomat yöt.

Yli-ihmisideaalin ongelmista suurimmat liittyvät itse ihanteeseen. Entäpä jos ihanne tulee saavutettua. Kun maaliin saapunut hiihdon kultamitalisti kakistaa kurkustaan kyynelvirran keskellä sanat: "tätä minä olen aina halunnut!" ja kaatuu ilosta huohottaen suksien päälle, ongelmat ovat vasta alkamassa. Kun ihanne on saavutettu, voi olla, että tilalle kasvaa hitaasti tyhjiö. Ongelma on tietysti sama vaikkei ihannetta saavuttaisikaan, mutta se loukkaantumisen tai muun syyn takia riistetään ihmiseltä. Tässä voisi kysyä, että mikä vaivaa Mika Myllylää?

Toinen ongelma liittyy suorittamiseen. Kaikesta tekemisestä katoaa helposti nautinto, jos ihanteen eteen joutuu uhraamaan kaiken. Jos huippu-urheilijan perspektiivistä ruoka on pelkkiä proteiineja, hiilihydraatteja ja rasvoja, sää, joko kelvollista urheilulle tai ei, ja jokainen tehty lenkki vain huippuunsa viritetyn koneen hienosäätöä, voitaneen sanoa, että tahto valtaan -etiikassa on jotain vialla.

Miten Nietzsche voi sitten arvottaa oman tahto valtaan -etiikkansa muiden etiikoiden yläpuolelle. Miksei esimerkiksi nautinnollinen hyvässä seurassa tehty hiihtolenkki ja päälle tehty herkullinen yhteinen ateria voisi olla arvokkaampi eettinen suuntaus kuin Nietzschen kova oikeistolainen kaikki viimeisetkin pisarat irti oleva mehutus? Miksi tahto valtaan kuin vaikkapa hedonismi?

Nietzschen filosofian suuren mörön muodostaa nihilismi. Nietzsche näkee nihilismin juuria jokaisessa asiassa. Rauhassa nautiskellen tehty hiihtolenkki ilman viimeisiä mehuja irrottavaa loppukiriä merkitsee Nietzschelle tunteen ja tahdon palottomuutta. Leppoisa lenkkeilijä ei ole nietzscheläistä dynamiittia vaan halpaa ja mautonta vehnäjauhomakkaraa. Leppoisa lenkkeilijä on eloton ja heikkotahtoinen vätys, joka todennäköisesti antaa periksi kaikille elämän vastoinkäymisille ja lopulta kumoaa kurkkuunsa myrkkypikarin todeten Sokrateen lailla elämän olevan vain väsyttävä ja rasittava pikkutapahtuma. Nietzschen arkipsykologinen sointu, kuten Nietzsche asian sanoisi, on siis nihilismin värjäämää.

Koska Nietzschen maailma on nihilismin värjäämä tulee siitä samalla dikotominen. Nietzschen issue pakottaa hänet polarisoimaan maailman voimakkaisiin ja heikkoihin tahtoihin. Kaikki mikä perustuu voimakkuuteen ilmentää tahtoa valtaan ja on siis hyvää sinänsä. Kaikki mikä syntyy heikkoudesta on nihilismiä ja siis huonoa sinänsä. Jako on ehdoton. Elämää puolustava Dionysos asettuu kuolemaa edustavaa Kristusta vastaan. Kysymys on siis lopulta elämästä ja kuolemasta. Joko viimeiset ihmiset tai yli-ihminen.

Miten erilaisista aste-eroista ja hienouksista alati puhuva filosofi voi lopulta langeta tämänkaltaiseen olkinukkemaiseen vastakkainasetteluun?

Sanotaan nyt vain näin, että Nietzschellä oli vakavia issueita nihilismin kanssa.