perjantai 3. huhtikuuta 2009

Nietzsche ja psykoanalyysi

Tämä blogi käsittelee Nietzschen ajattelua suhteessa psykoanalyysin keskeiseen lähtökohtaan, jossa analyytikko liittoutuu minän puolelle liian voimakasta yliminää vastaan yrittäessään "helpottaa" analysandin elämää.

Tarina on useimmille tuttu. Viiksekkäästä filosofista kaivautui ajan myötä ulos voimakas kristinuskon vastustaja ja kristillisen maailman vihollinen. Hän julistautui lopulta antikristukseksi ja naulasi omat uudet seitsemän käskyänsä kristillistä ajattelua vastaan oman julistuksensa mukaisesti vuoden yksi ensimmäisenä päivänä eli syyskuun 30.1888 väärää ajanlaskua. Mistä oli kyse?

Nietzschelle ihminen on ristiriitainen olento. Meissä on jokaisessa monta "minää". Ihmisellä on noiden monien minien alla dionyysinen itse, joka tuottaa nuo monet minät. Ihmisellä on myös yliminä, jota edustaa erikonteksteissa muun muassa lauma, kääpiö tai kristinusko. Yliminä tai laumamoraali piirtää rajoja ja ylipäätään rajoittaa minän ja itsen toimintaa. Yliminän tehtävänä on huolehtia, että ihminen toimii järkevästi ja moraalisesti.

Esimerkkejä arkielämästä on liiankin helppo keksiä, mutta selvennyksen vuoksi voidaan ajatella esimerkiksi pientä lasta, joka lyö toista lasta, koska tuo "toinen" ei suostu leikkimään yhdessä hänen kanssaan. Äiti kiirehtii oitis paikalle ja toruu, ettei niin saa tehdä. Äiti on nyt ottanut yliminän roolin ja kulttuurisena instituutiona roolin on ottanut länsimaissa kristinusko.

Miksi Nietzsche taistelee tuota sisäistettyä sanomaa vastaan?

Nietzschelle kristinusko tuottaa liian voimakkaan yliminän. Nietzschelle kristillinen ajattelu perustuu lähtökohtaan, jossa maailma parannetaan tekemällä yksilö sairaaksi. Maailman parantaminen johtaa siten askeettiseen ideaaliin. Itse, minä ja elämä ylipäätään ovat syyllisiä, kuten perisynti opettaa ja koska ne ovat syyllisiä niiden tulee kärsiä. Kieltämällä itsen, minän tai elämän kristitty parantaa maailman ja tuo sitä kautta sovituksen. Nietzschelle tämä tarina on liian tuttu ja sille kasvot antoi jo Schopenhauer omassa nihilistisessä filosofiassaan.

Pysytään kuitenkin minuuden rakentamisessa. Nietzschelle kristillinen kulttuuri on liittoutunut yliminän kanssa. Nietzsche ei tahdo kuitenkaan lääkäriä, joka repii hampaat suusta, jottei niitä enää särkisi. Kristillinen yliminä on siis eräänlaista hätävarjelun liiottelua. Nietzschelle kristillinen kulttuuri pelaa ikään kuin varman päälle, jottei mitään harkitsematonta pahaa pääsisi tapahtumaan. Liittoutumalla yliminän kanssa kristillinen kulttuuri tahtoo tehdä säyseitä laumaeläimiä, jotka ovat onnistuneet tekemään omasta dionyysisestä itsestään rikollisen ja teljenneet sen sille kuuluvaan vankilaan.

Maailma parannetaan tekemällä yksilö sairaaksi. Näin ollen kaikki keinot, joiden tarkoituksena on ollut tehdä ihmiskunnasta moraalinen, ovat olleet pohjimmiltaan epämoraalisia. Yhteisön ja yksilön välillä on ristiriita ja Nietzschen on valittava puolensa. Antikristus valitsee yksilön ja tahtoo vapauttaa maailman perisynnistä. Nietzsche tahtoo tehdä liiton dionyysisten voimien kanssa.

Voiko Nietzschen mukaan yksilö siis tehdä mitä hän tahtoo?

Nietzschelle on olemassa myös positiivinen ja "luonnollinen" tapa helpottaa, ei kuitenkaan ratkaista, yksilön ja yhteisön ristiriitaa. Helpotus saa päälleen käsitteen tahto valtaan. Kristillinen maailma tahtoo tehdä ihmisistä heikkotahtoisia ja ratkaisee siten perimmäisen ristiriidan. Nietzschen tavoitteena on tuottaa vahvatahtoisia ihmisiä. Tahdolla valtaan on kyky muokata ihmisen moninaisista minuuksista eheä kokonaisuus - arkkitehtoninen taideteos. Tällöin viettejä ei yritetä väkivaltaisesti tukahduttaa, vaan ne sublimoidaan palvelemaan osana järjestettyä hierarkiaa.

Tahto valtaan on Nietzschelle luonnon tapa kertoa ja kirjoittaa asiat parhain päin. Tahto valtaan toimii unohduksen kautta. Ihminen yksinkertaisesti unohtaa ja sulkee silmänsä niiltä vieteiltä ja päämääriltä, jotka jäävät yhdistävän päämäärän varjoon. Nietzscheltä puuttuu enää tuo yhdistävä päämäärä. Sitä hän etsii läpi elämänsä ja joutuu lopulta pettymään, kun Ecce Homo eli oma elämänkertakin tulee kirjoitetuksi. Ihminen ja ihmiset yhdessä tarvitsisivat profeetallisen päämäärän, jotta yksilön ja yhteisön välinen ristiriita helpottaisi. Profeetoiksi Nietzsche kutsuu Zarathustraa ja Zarathustran yli-ihmisiä.

Summa summarum. Yksilön ja yhteisön välinen jännite ei ratkea Nietzschen mukaan oman tahdon kuolettamisella. On myös hyvä kysyä ratkaiseeko ongelmaa myöskään Nietzsche. Tahdon sublimaatio, hierarkian luominen ja yhdistävän päämäärän löytäminen pluralistisessa maailmassa merkitsevät ensin yksilön tasolla vaaraa luoda liian voimakas yliminä, joka kieltää ja tukahduttaa ne vietit, jotka eivät oikein millään mahdu eheään kokonaisuuteen. Toiseksi yksilön toivoma yhdistävä päämäärä voi päätyä umpikujaan, kun maali tulee saavutettua. Voi miettiä vaikkapa huippu-urheilijoita, jotka urheilu-uran päätteeksi ovat usein suurissa vaikeuksissa sen kanssa mitä loppuelämällään tekisivät. Kolmanneksi yhteisön tasolla yhdistävän päämäärän löytäminen voi saada pelottavia kaikuja, sillä eheys merkitsee aina puhdistamista ja sublimaatiota, jolloin päämäärän ulkopuolinen ero kitketään pois usein hyvin julmalla tavalla.

Voidaan siis kysyä ratkeaako tai edes helpottaako yhteisön ja yksilön välinen ristiriita Nietzschen pohdinnoissa, ei sillä, että siihen olisi ratkaisua. Nietzsche on kuitenkin henkilö, joka valitsi puolensa asettumalla itsen puolelle, yliminää vastaan. Ennen kaikkea tämä kertoo ankarasta filosofista itsestään, joka eli hyvin kontrolloidun elämän ja purki ahdistustaan ensisijaisesti kirjeissään, muistiinpanoissaan ja kirjoissaan.

2 kommenttia:

  1. Nietzschen ongelma oli se, että hän eksyi luulemaan korruptoituneiden kirkkolaitoksien edustavan Raamatullista uskoa, vaikka ne edustavat valheellista ja vääristynyttä uskoa. Nietzsche ei nähnyt valheen ja totuuden eroa, koska hän tutki Jumalaa koko ajan valheesta käsin, ei totuudesta.

    Monen jumalattoman ihmisen ongelma on nykypäivänä se, että hän tutkii kristinuskoa valheellisen valhejäljitelmän kautta, ei aidon ja todellisen kristinuskon kautta. Siksi hän ei näe totuutta, koska on tekemisessä valheen kanssa. Otan tähän asiaa valaisevan esimerkin. Hän on kuin ihminen joka tutkii varkaiden touhuja luulleen varkaita virkavallan edustajiksi, joiden tehtävänä on pitää lakia voimassa ja estää varkauksia. Hän keskittyy valheeseen ja pitää sitä oikeutena ja lakina. Siksi hän on eksyksissä eikä näe sitä mikä on oikeus ja todellinen laki.

    Nietzsche sanoi että Jumala on kuollut tarkoittaen sillä, että Jumalaa ei ole olemassa. Todellisuudessa Jumalaa elää ja ihminen on kuolevainen, joka aikanaan kuolee. Nietzschen epäusko, pilkka ja kapina Jumalaa vastaan esti häntä näkemästä totuutta ja elävää Jumalaa. Sinä voit tehdä toisin ja pysähtyä tutkimaan voisiko Jumala olla olemassa, voiko Jeesus puhua totta Raamatussa, onko sittenkin olemassa vain kadotus tai iankaikkinen elämä. Anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Etsi totuutta oikeasta osoitteesta, niin löydät ja sinulle avataan Jeesus tie Isän Jumalan luokse. Oikea osoite on Jumalan sanan totuus ja Hänen seurakuntansa, joka julistaa totuuden sanomaa niin kuin Raamattuun on kirjoitettu.

    tekstin lähde; http://koti.phnet.fi/petripaavola/kritiikkikristinuskoavastaan.html

    VastaaPoista
  2. Osut Petri ehdottomasti oikeaan siinä, että Nietzsche tulkitsi kristinuskoa oman kulttuurisen perspektiivinsä ja oman henkilöhistoriansa (suku täynnä pappeja) kautta. Näiden tekijöiden seurauksena Nietzschen kritiikki kristinuskoa kohtaan suuntautuu itse asiassa sen toteuttamisen tapoja ja muotoja kohtaan. Kristinusko on asia erikseen.

    Ongelmana tietysti aina, että jokainen uskonto omaa tietyn moraalisen ja normatiivisen koodiston, jonka kautta uskonto tulee osaksi elettyä elämää. Yleensä koodisto perustuu vuosisatoja tai tuhansia vuosia vanhaan kirjoitusten kokoelmaan (esim. Raamattu ja Koraani). Tämän kokoelman totuus/oikeus/todellinen laki on ihmisten tulkitsemaa ja ihmiset tulkitsevat asioita hyvin eri tavoin. Kenen tulkinta on siis totuus/oikeus/todellinen laki? Kuka meistä pienistä ihmisistä kokee olevansa niin suuri, että hän on valmis astumaan Jumalan saappaisiin ja kertomaan muille, mitä Jumala todella on tarkoittanut! Näin tehdessään ihminen tekee itsestään Jumalan kaltaisen.

    Tästä päästään mukavasti Jumalan kuolemaan. Nietzsche ei tarkoittanut vertauksella Jumalan kuolemasta, etteikö Jumala voisi olla olemassa. Nietzsche tarkoitti, että Jumalasta lähtöisin oleva totuus on kuollut. Olemme heitettynä ihmisten keskuuteen ja vain keskenämme voimme pohtia, mitä Jumala meiltä toivoisi ja miten meidän tulisi elämämme elää. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että yliluonnollisen olennon tahtoa on vaikea/mahdoton tulkita. Kristitty nojaa tässä kohtaa Raamattuun, muslimi Koraaniin ja maallistunut keskittyy elettävään elämään, mutta selvää on, että erilaisten tulkintamahdollisuuksien määrä on ääretön.

    Lopuksi täytyy onnitella Sinua nietzscheläisin termein siitä, että tahtosi valtaan on puristanut ruumiiseesi lujan uskon, vahvan identiteetin ja keinot luoda itsellesi järkkymättömältä vaikuttava maailmankuva, joka perustuu moniin blogissanikin läpi käymiini tahto valtaan -mekanismeihin. Aistittavissa on jopa häivähdys nietzscheläistä yli-ihmisyyttä.

    VastaaPoista