sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Liberaali vai konservatiivi?

Ymmärtääksemme Nietzschen poliittista ajattelua on lähdettävä liikkeelle Jumalan kuolemasta. Jumala on kuollut ja me olemme hänet tappaneet, mutta mitä Jumalan kuolema tarkoittaa?

Jumalan kuolema on konstruktionistisen ajattelun lähtölaukaus. Jumala on kuollut eli maailma on sosiaalinen konstruktio. Jumalan kuoleman jälkeiseen konstruktionismiin kuuluu myös antifoundationalismi eli eräänlainen yhden sosiaalisen perustan jumalallisen olemassaolon kieltäminen, koska perusta (Jumala) kuoli. Tämän johdosta konstruktionismi ja postkonstruktionismi kulkevat käsi kädessä. Yhteiskunta on sosiaalinen konstruktio ja Jumalan kuoleman jälkeen voidaan luoda lukuisia erilaisia konstruktioita.

Nietzsche ottaa tehtäväkseen olla genealogi. Genealogi tutkii sosiaalisia konstruktioita tarkastelemalla niiden syntyhistoriaa. Palaamalla ilmiön alkuperään voi yksilö tarkastella millaiselle perustalle kulttuuri on rakennettu. Nietzsche arvottaa kulttuureja kuvaten niitä, joko ylhäisiksi tai alhaisiksi, yltäkylläisiksi ja elämänmyönteisiksi tai köyhiksi ja nihilistisiksi.

Erityisesti postmoderni vasemmisto, jolla on voimakkaita yhtymäkohtia postkonstruktionistiseen ajatteluun, lukee Nietzscheä genealogian kautta. Kulttuuri ja yhteiskunta on jään päälle rakennettu, jokseenkin hauras sosiaalinen konstruktio, jonka perustaa pitää vapauden nimessä ravistella tai kuten Nietzsche itse kuvaa Iloisessa Tieteessään: me olemme niitä, jotka rikkovat jäätä ja hauraita realiteettejä. Myös Zarathustra on skeptikko (AK), jota hieman vaivaa Nietzschen parjaama totuuden tahto.

Näin ollen Nietzsche vaikuttaa olevan ilmiselvä Uuden vasemmiston ikoni, Foucault'n ja Derridan ultraliberaali totuuksien ravistelija ja pilkkoja, vapauden puolestapuhuja.

Nietzsche paikantaa Jumalan kuolemaan kuitenkin vakavia ongelmia. Ultraliberaali ajattelu voi johtaa kuiluun tai kellaroloukkoon, joka sijaitsee aktuaalisen ja potentiaalisen välissä. Ultraliberaali yksilö voi Butlerin tapaan nojata kahteen keskeiseen teesiinsä. 1. Maailma on sosiaalinen konstruktio ja sen tähden luonnoton ja 2. koska ei ole olemassa mitään luonnollista, tulee kaikkia niitä pyrkimyksiä vastustaa, jotka väittävät olevansa luonnollisia.

Jos tämänkaltainen ajattelu viedään loppuun asti johtaa se elottomuuteen, jollaisiksi Nietzsche kuvaa Zarathustran viimeisiä ihmisiä. Viimeiset ihmiset ymmärtävät valinnoista johtuvan pahan. Kun potentioiden joukosta tehdään aktuaalisia valintoja on seurauksena, pluralistisessa maailmassa, välttämätöntä pahaa. Jos pahalta halutaan välttyä, joudutaan pidättäytymään päätöksistä ja elämään potentiaalisessa näkökulmien maailmassa.

Elääkseen ultraliberaalinkin on joustettava, joten hän tekee myös valintoja. Nuo valinnat ovat kuitenkin pohjimmiltaan aina reaktioita muiden tekemiin valintoihin. Ultraliberalisti ei omaa itsessään mitään päämäärää mihin hän pyrkisi, vaan hänen toimintansa perustuu toisten tekemiin valintoihin reagoiden. Reaktiivinen liberalisti on ensimmäisenä barrikaadeilla valittamassa jokaisesta päätöksestä, sillä hän ei voi sietää luonnolliseksi julistettuja päätöksiä, kuten aikaisemmin jo mainitsin.

Nietzschen ajattelun lähtökohta nojaa kuitenkin toiseen lähteeseen. Koska yhteiskunta on sosiaalinen konstruktio, sitä suuremmalla syyllä tarvitaan rakennusmestareita tai uusia filosofeja, jotka aktiivisella poliittisella toiminnalla luovat järjestyksen. Ihmiskunta on koe ja se etsii käskijöitä, johtajia, profeettoja ja poliittisia visionäärejä, jotka pystyvät luomaan järjestyksen pluralistiseen maailmaan. Järjestys on aina luonnoton ja se on perustettu hauraan jään päälle, mutta järjestyksen aikakaudet ovat hetkiä, joiden vuoksi maailmassa ylipäätään kannattaa elää.

Tähän väliin täytyy tarkastella naturalismin ja konstruktionismin jännitettä Nietzschen ajattelussa. Nietzscheä pidetään yleensä naturalistina. Kotimaisesta Nietzsche-tutkimuksesta esim. Juuso Rahkola esittää Nietzschen ajattelun nojaavan naturalistiseen lähteeseen gradussaan Tiedon alkuperästä - Nietzschen naturalistinen epistemologia. Tuon teoksen loppupuolella Rahkola ratkaisee konstruktionismin ja naturalismin jännitteen hauskasti yhdellä alaviitteellä käytännössä lisäten, että Nietzschen naturalistiseen visioon maailmasta kuuluu myös se, että maailma on sosiaalinen konstruktio. Näin naturalismin käsite ikään kuin imaisee kaiken sisäänsä eikä tarkoita enää mitään muuta kuin ateistista lähtökohtaa. Ihminen on kaiken mitta. Entäpä kuka määrittelee mitä on ihminen?

Puolittainen vastaus löytyy genealogin suusta. Genealogia on väline uudenlaisen järjestyksen aikaansaamiseksi, kristillisen ja nihilistisen järjestyksen tilalle, eikä postmoderni työkalu kaikkien perustojen pilkkomiseksi. Nietzschelle uuden järjestyksen perustana toimisi dionyysinen elämänmyönteisyys eikä kristillinen kielto. Nietzschen hahmotelmat jäivät kuitenkin puolitiehen eikä miehen visiot dionyysisestä tulevaisuudesta koskaan tulleet valmiiksi. Tässä suhteessa Nietzsche ei ollut kykenevä nousemaan omasta kellariloukostaan luomaan aktuaalista politiikkaa. Tätä kautta Nietzschen ansio ilveilijänä tai ensimmäisenä postmodernistina on ansaittu. Samalla siinä voi piillä salaisuus Nietzschen lopulliseen romahdukseen ja viimeisien kahdentoistavuoden apaattiseen mielisairauteen. Kykenemättömyys tehdä valintoja ja luoda omaa aktuaalista tulevaisuutta johtivat jo oman elämänkertansakin kirjoittaneen miehen sairasvuoteeseen loppuiäkseen.

Lopuksi yhteenveto naamakirjan tyyliin: Nietzsche otti liberaali vai konservatiivi kyselyn ja vastaukseksi tuli wannabe konservatiivi. Olet selvästi oikeistolainen puheen tasolla ja ihmettelet jopa miksi kerjäläiset vielä elävät. Lopuksi kuitenkin luhistut ajurin piiskaaman hevosen kaulaan, kun menet suojelemaan viatonta luontokappaletta. Sinulla on selvästi ongelmia omien perustavien arvojesi kanssa.

8 kommenttia:

  1. Pari kysymystä: onko todellakin niin, että konstruktionismi ja ns. postkonstruktionismi kulkevat käsi kädessä vai onko kyseessä jonkin asteinen käsitteellinen hämäännys (tai jopa hämäys :))? Eli hieman tähän tapaan: jos olet pluralistinen konstruktivisti, olet väistämättä postkonstruktivisti (tai ero on monissa tapauksissa varsin triviaali). Kant oli konstruktivisti, mutta ei missään nimessä postkonstruktivisti. Joku voisi sanoa jopa, että Kant oli eräänlainen perspektivisti, mutta voiko sanoa, että hän oli pluralistinen konstruktivisti? Noh, tämä on tällaista joutilasta heittelyä työpäivän lomassa ;)

    Toinen pointti liittyisi sitten mainitsemaasi ultraliberalistiin. Jos ultraliberalisti vain reagoi häntä ympäröivään naturalistiseen järjestykseen (kiinnittämättä nyt huomiota ko. järjestyksen kestävyyteen), eikö hän viime kädessä määrity kyseisen järjestyksen kautta? En tiedä ihan tarkalleen, mitä tällä haen, mutta ei tunnu riittävältä todeta, että ultraliberalistilla ei ole päämääriä. Tämänkaltainen kiertely vain herättää uusia kysymyksiä, jolloin nokkela foundatonalisti pääsee heristämään sormeaan useaan otteeseen.

    VastaaPoista
  2. Ajatus konstruktionismin ja postkonstruktionismin liitoksesta liittyy ajatukseen, jonka mukaan tieto "todellisuus" rakentuu sosiaalisen toiminnan tuloksena, mutta erilaisissa yhteisöissä rakentuu erilaisia "todellisuuksia". Yrittäessämme päästä käsiksi todelliseen maailmaan, joudummekin tekemisiin erilaisten perspektiivien välityksellä rakentuviin näennäisiin maailmoihin. Näin ollen Kantin perspektiivi on yksi mahdollinen maailma erilaisten konstruktioiden joukossa, mutta se ei tavoita "todellisuutta sinänsä", kuten Kant myös itse asian joutuu toteamaan. Näin ollen sosiaaliseen konstruktionismiin liittyy olettamus, että maailma nähdään yhteisesti jaetun perspektiivin välityksellä. Tämä vaatisi yhtäläistä uskomusjärjestelmää perustavista kysymyksistä ja koska ihmiset tuppaavat uskomaan kaikenlaisiin asioihin on ei-dogmaattisen konstruktionistin jouduttava joustamaan kannassaan ja todettava, että pluralistisen kulttuurin tuotteena syntyy useita konstruktioita, jotka kilpailevat keskenään todellisuuden määrittämisestä.

    Toiseen pointtiin vastauksena on, että ehdottomasti ultraliberalisti määrittyy vallitsevan konstruktion kautta ja päämäärättömyys viittaa siihen, että hänen identiteettinsä tarvitsee vastuksen ollakseen olemassa. Kuvatunlaisen ultraliberalistin toiminta ei ole omaehtoista, koska häneltä puuttuu arvoperusta, jonka pohjalta hän voisi parhaaksi katsomaansa järjestystä luoda. Näin ollen hänen keinonsa vaikuttaa asioihin on reagoida aktiiviseen ja järjestystä (konstruktioita) luovaan politiikkaan asettumalla vastustamaan tuota epäluonnollista konstruktiota.

    Yhteinen sulkee aina sisäänsä moneuden ja näin ollen yksi on monta. Liike edellyttää valintaa, jolloin moneus asetetaan palvelemaan yhtä. Liberalistin ensisijainen tehtävä on vapauttaa moneus vääristävän yhteyden alta ja vapauttaa maailma niiksi väreiksi mistä se koostuu. Tässä piilee Nietzschen mukaan liberalistin erhe. Maailmassa ei ole olemassa puhtaita värejä, vaan ne ovat aina keskenään sidoksissa, muuttavat väriään ja kimaltelevat yhdessä. "Todellisuus" on näin aina luoksepääsemätön ja liberalistikin pääsee käsiksi ainoastaan näennäiseen. Yrittäessään tavoittaa "todellisuuden" värikoostumuksen liberalisti joutuu pettymään, mutta hänen perimmäinen liikkeen synnyttämä motivaatio perustuu siihen samaan vanhaan uskoon mikä on liikuttanut filosofeja jo vuosituhansia, eli tavoittaa olio sinänsä. Toinen syy voi olla, että epätoivossaan ja kyvyttömyydessään tavoittaa olio sinänsä hän tyytyy rikkomaan ja vastustamaan kaikkia konstruktioita, koska mikään niistä ei ole luonnollinen eikä tavoita oliota sinänsä. Hän näkee mieluummin maailman palavan kuin suostuu elämään epätäydellisessä ja ristiriitaisessa, kamppailujen ja kisailujen maailmassa.

    VastaaPoista
  3. "Näin ollen Kantin perspektiivi on yksi mahdollinen maailma erilaisten konstruktioiden joukossa, mutta se ei tavoita "todellisuutta sinänsä", kuten Kant myös itse asian joutuu toteamaan."

    Niin, tarkoituksenani ei ole Kantista jauhaa, mutta vertailuksi konstruktivistina käy mainiosti. Eli, jos ylläoleva hyväksytään ilman lisämutinoita, pitänee loputkin, mitä sanoit paikkansa. Mutta mutta, nyt menee mielestäni omenat ja appelsiinit sekaisin. Se, että Kant vaikkapa toteaa, että on subjektin ominaisuus havaita aikaa ja paikkaa, emmekä tavoita asioita sinänsä, ei mielestäni tarkoita, että hän ajautuisi moraalifilosofiassaan (tai poliittisessa) väistämättä mainitsemaasi perspektivismiin tai relatiiviseen moraalisubjektivismiin. Onko moraalisuus tai poliittisuus asia sinänsä (jeh, huonosti muotoiltu, mutta ymmärtänet)? Muistellaanpa Humen usein niin tylsäksi käynyttä giljotiinin terää. Siitä, miten asiat ovat (tai tässä tapauksessa analogianomaisesti asiat sinänsä) ei voi päätellä sitä, miten asioitten tulisi olla. Kant tunnustaa tämän; vaikka emme tavoita jumalaa sinänsä, on hän ainoa, joka voi taata moraalisen maailmamme pysyvyyden kantilaisessa mielessä. Kyseessä on konstruktio, joka ei suinkaan ole postkonstruktivistinen luonteeltaan. Toki voimme olla erilaisin perustein hänen kanssaan eri mieltä. Nietzsche toteaa vaikkapa, että jumalaa ei ole. No, tekeekö se kantilaisesta konstruktivismista sen postkonstruktiivisempaa? Nähdäkseni ei, onpahan vain eri lähtökohta ja taustaoletus.

    "Tämä vaatisi yhtäläistä uskomusjärjestelmää perustavista kysymyksistä..."

    Niinpä niin, perustavista kysymyksistä, eli tässä tapauksessa käsittääkseni siitä, miten asioiden tulisi olla (erilaisia sosiaalisia konstruktioita ja uskomusjärjestelmiä, joita epäilemättä on valtavan paljon) ei esimerkiksi siitä, kuinka havaitsemme ajan ja tilan tai esim. syyseuraussuhteet. Hyppäys kantilaisesta kopernikaanisesta kumouksesta suoraan pluralistiseen poliittiseen filosofiaan on aikamoinen temppu. Tämä kaikki vuodatus nyt siis liittyen edelleen vain ja ainoastaan aiemmassa kommentissani mainitsemaani ensimmäiseen pointtiin. Kun joku sanoo, että asia X (tässä tapauksessa konstruktivismi ilman pluralismia tai postkonstruktivismia) ei ole mahdollista, tekee aina mieli kysyä "miksi ei?"

    Mitä tulee vastaukseesi toiseen huomiooni, niin olen kyllä hyvin samoilla linjoilla. Liberalistin kyvyttömyys (ei siis koske pelkästään ns. ultraliberalistia) "vapauttaa maailma niiksi väreiksi, mistä se koostuu" johtunee hyvin pitkälti sitoutumisesta yksioikoiseen ihmiskäsitykseen, joka ei ole moninaisuudelle riittävän herkkä. Se on kieltämättä varsin nokkela aproksimaatio, mutta juurikin ainoastaan sitä; vain heijastus tai vääristymä "todellisuudesta". Putkimiehen on hankala korjata vuotavaa putkea, jos töihin lähtiessä sattui puutarhanhoitovälineet mukaan.

    "Hän näkee mieluummin maailman palavan kuin suostuu elämään epätäydellisessä ja ristiriitaisessa, kamppailujen ja kisailujen maailmassa."

    Erinomaisesti muotoiltu, onko tämä mukailtu jostain vai ihan oma lausahdus? Joka tapauksessa, jatkaekseni edellisestä, ultraliberalisti tosiaankin nostanee tuskastuneena, mutta kuitenkin varsin kernaasti, kätensä ilmaan jossain pisteessä... siinä missä perinteisempi liberalisti yhä jatkaa vuotavan putken korjaamista kuokalla.

    VastaaPoista
  4. sanoit: "vaikka emme tavoita jumalaa sinänsä, on hän ainoa, joka voi taata moraalisen maailmamme pysyvyyden kantilaisessa mielessä. Kyseessä on konstruktio, joka ei suinkaan ole postkonstruktivistinen luonteeltaan. Toki voimme olla erilaisin perustein hänen kanssaan eri mieltä. Nietzsche toteaa vaikkapa, että jumalaa ei ole. No, tekeekö se kantilaisesta konstruktivismista sen postkonstruktiivisempaa? Nähdäkseni ei, onpahan vain eri lähtökohta ja taustaoletus."(…)"Kun joku sanoo, että asia X (tässä tapauksessa konstruktivismi ilman pluralismia tai postkonstruktivismia) ei ole mahdollista, tekee aina mieli kysyä "miksi ei?""

    Olet oikeassa. Kantin kannalta tarkasteltuna konstruktionismilla ei ole mitään tekemistä postkonstruktionismin kanssa. Nietzsche avaa kuitenkin tuon yhteyden julistamalla Jumalan kuolleeksi. Näin ollen tarkasteltaessa konstruktionismia Jumalan kuoleman näkökulmasta ei Kantin absoluutti ole enää varmistamassa hänen luomansa konstruktion "todellisuutta sinänsä". Jumalan kuolema on näin ollen julistus, joka avaa pelin konstruktionistiselle ja postkonstruktionistiselle ajattelulle, koska perusta (Jumala) tuli surmattua.

    VastaaPoista
  5. "Olet oikeassa. Kantin kannalta tarkasteltuna konstruktionismilla ei ole mitään tekemistä postkonstruktionismin kanssa. Nietzsche avaa kuitenkin tuon yhteyden julistamalla Jumalan kuolleeksi. Näin ollen tarkasteltaessa konstruktionismia Jumalan kuoleman näkökulmasta ei Kantin absoluutti ole enää varmistamassa hänen luomansa konstruktion "todellisuutta sinänsä". Jumalan kuolema on näin ollen julistus, joka avaa pelin konstruktionistiselle ja postkonstruktionistiselle ajattelulle, koska perusta (Jumala) tuli surmattua."

    Juuh, näinhän se tietenkin Nietzschellä on, enkä sitä millään tavalla lähtökohtaisesti kyseenalaistakaan. Oli vain sinänsä mielenkiintoista pallotella tuota konstruktionismikysymystä tällaisen vertailun kautta. Olisiko lopputulema nyt kuitenkin sitten se, että sallimme konstruktionismin harjoittamisen ilman postkonstruktionismia, mikäli halukkaita filosofian kentältä edelleen löytyy?

    Ja toisekseen, mainitsemasi ultraliberalistin ja Nietzschen välillä on ainakin se yhteinen viehättävä piirre, että molemmat lähtevät liikkeelle kieltämällä. Voisiko sanoa, että Nietzsche on positivistinen ultraliberalisti? Heh, alkaa vanha mursuviiksi jo kääntyillä haudassaan...

    VastaaPoista
  6. sanoit: "Olisiko lopputulema nyt kuitenkin sitten se, että sallimme konstruktionismin harjoittamisen ilman postkonstruktionismia, mikäli halukkaita filosofian kentältä edelleen löytyy?" Minun puolestani ehdottomasti ja voisin vielä suositellakin.

    "Voisiko sanoa, että Nietzsche on positivistinen ultraliberalisti?" Ymmärrän, että tällaisen kuvan voi saada, mutta kun Nietzsche niin kovin parjaa noita positivisteja eikä hänellä kovin hyvää sanottavaa löydy liberaaleistakaan, voinen todeta, että ei oikein millään voi.

    Olet oikeassa siinä, että Nietzschen filosofia vaikuttaa usein hyvin reaktiiviselta kuten filosofia yleensäkin. On helppo osoittaa muiden luomien visioiden puutteellisuuksia ja virheitä kuin rakentaa omaa visiota. Rohkenen kuitenkin väittää, että Nietzsche on tahto valtaan -filosofi ja hänen tietoteoria sekä moraali- että poliittinenfilosofia rakentuvat tuon käsitteen ympärille.

    Mitä tahto valtaan sitten selittää. Joku rämäpää voisi sanoa, että, jos kaikki on tahtoa valtaan, niin mikään ei ole tahtoa valtaan. Sinänsä tahto valtaan ei ratkaise kysymystä Jumalan kuolemasta, mutta valottaa niitä mekanismeja joiden kautta perustoja maailman moninaisuuteen valetaan. Ja kyllä, tahto valtaan ei ole pelkästään maailmaa kuvailevaa, vaan myös normatiivinen elementti ja kyllä, tahto valtaan omaa Nietzschen filosofiassa voimakkaan positiivisen funktion. Tahto valtaan -filosofi tunnustaa, ettei tietoteoria pure maailmaan ja tavoita "todellisuutta sinänsä", joten "todellisuus" määrittyy aina tahdon valtaan kautta. Tahto valtaa "todellisuuden" omakseen.

    Pitänee kirjoittaa tahdosta valtaan lyhyt selvitys vaikkapa seuraavaksi kun löytyy sopivaa aikaa. Toisaalta pohjustukseksi pitäisi kertoa Nietzschen ja Dostojevskin yhtäläisyyksistä ja pilkata vähän Ojakankaan kukatahansisuutta. Ilman näitä pohjia lukijan on vaikea ymmärtää tahdon valtaan positiivista funktiota elämälle. Kysymykseesi todeten voisin vielä sanoa, että tahto valtaan toimii jossain määrin ja erityisesti positivistista ultraliberaalia vastaan tai ainakin ilmoittaa, että heidänkin muotoilunsa maailmasta perustuvat tahtoon valtaan, joka maalaa maailmaa näköisekseen.

    VastaaPoista
  7. Muutin tekstin alussa olevan lauseen:

    "Konstruktionismiin kuuluu myös antifoundationalismi eli eräänlainen yhden sosiaalisen perustan jumalallisen olemassaolon kieltäminen." muotoon "Jumalan kuoleman jälkeiseen konstruktionismiin kuuluu myös antifoundationalismi eli eräänlainen yhden sosiaalisen perustan jumalallisen olemassaolon kieltäminen, koska perusta (Jumala) kuoli."

    Syy miksi en puhu pelkästään postkonstruktionismista mikä olisi ikään kuin looginen seuraus antifoundationalismista eli Jumalan kuolemasta, johtuu tahdosta valtaan ja poststrukturalistisen ajattelun käytännöllisestä mahdottomuudesta, jonka kritisointiin Nietzschen filosofia mielestäni lopulta keskittyy. Ensin Nietzsche osoittaa, että perustaa ei ole ja sen jälkeen, että jonkinlainen perusta on välttämätön, sillä muuten seurauksena on nihilistiset viimeiset ihmiset. Tämän takia Jumalan kuoleman seurauksena on konstruktionismi eikä postkonstruktionismi.

    VastaaPoista
  8. Ja sekin vielä, että jos jotakuta ihmetyttää puhe postkonstruktionismista eikä poststrukturalismista tai kasvatustieteilijöiden suosimasta konstruktivismista, johtuu se siitä, että tahto valtaan

    VastaaPoista